Laskuta ilman omaa yritystä

Kaikkia työkeikkoja ei voi enää vastaanottaa perinteiseen malliin verokortilla. Työntekijän palkkaamisesta aiheutuu yritykselle aina paperitöitä sekä lisävaivaa. Jos keikkatyön kesto on vain muutamia tunteja tai vaikkapa pari päivää, voi yritykselle olla kannattavampaa jättää työ ostamatta kuin ostaa se palkansaajalta. Tähän tarpeeseen on kehitetty verkkopalveluita, jotka mahdollistavat työsuoritteiden myymisen laskulla.

Eli nykyään on mahdollista laskuttaa ilman yritystä. Tästä aiheutuu toki työntekijälle kuluja, joita palkkatyöstä ei aiheudu. Tai tarkemmin ottaen kuluja, joita työntekijä ei perinteisesti näe. Tämän vuoksi laskutuspalvelun kautta työskentelemistä tulisikin verrata enemmän yrittäjämäiseen toimintamalliin. Esimerkiksi UKKO.fi käyttää käyttäjistään nimitystä kevytyrittäjä, sillä tämä kuvaa paremmin työntekijän roolia:

  • Työntekijä hankkii itse työsuoritteet
  • Työntekijä hinnoittelee itse itsensä
  • Työntekijä päättää milloin työt tehdään
  • Työntekijä päättää itse laskutusajankohdan

Laskutuspalvelut taas hoitavat kaiken byrokratian laskutuksen ja palkanmaksun ympäriltä.

Laskutuspalvelun kautta laskuttavalle kevytyrittäjälle kohdistuvat sekä työnantajan, että työntekijän kulut, aivan samaan tapaan kuin yrittäjällekin.

Laskutus ilman yritystä vai oma toiminimi?

Useimmat Freelancerit tai satunnaista sivutyötä tekevät ovatkin aina aikasemmin joutuneet perustamaan oman toiminimen töiden laskuttamista varten. Toiminimellä toimiessa työnantajan ja työntekijän kulujen lisäksi maksettavaksi tulee myös hallinnolliset työt, kuten esimerkiksi kirjanpitäjän palkkiot. Laskutuspalveluiden kautta toimiessa tätä vastaa laskutuspalvelun palvelumaksu.

Loppujen lopuksi laskutuspalvelun kautta toimiminen tulee yleensä pitkälti saman hintaiseksi kuin toiminimellä laskuttaessa.

Laskutuspalveluiden sivuilta löytyvät palkkalaskurit auttavat oman hinnoittelun suunnittelussa. Työntekijän ja työnantajan sivukulut ovat Suomessa varsin korkeat, jonka vuoksi myös laskutussumman on oltava lähes tuplasti suurempi, kuin suunniteltu käteen jäävä rahamäärä.

Klikkaa tästä ja tutustu UKKO.fi laskutuspalveluun!

Ruotsissa toimivat laskutuspalvelut

Ruotsissa toimii esimerkiksi UKKO.se laskutuspalvelu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *